sunnuntai 30. elokuuta 2015

I WOULD LIKE TO WEAR...


Kesällä tykkään pukeutua melko naisellisesti mekkoihin ja hameisiin, mutta syksyn tehdessä tuloaan alkaa minua kiehtoa myös vähän erilainen, renttumainen tyyli. Collegehousut olivat usein käytössä keväällä nahkatakin kanssa (paras asu lentämiseen) mutta tänä syksynä aion yhdistää colleget myös khakivihreään takkiin, jolloin yhdistelmä on entistä rennompi. Nykyään kun colleget eivät ole vain tarkoitettu urheillessa tai kotona pitämiseen, vaan niissä voi aivan hyvin lähteä myös postilaatikkoa pidemmälle. Omistan muutamin collegepöksyjä ihan H&M:ltä, mutten ole ollut ihan kauhean tyytyväinen niiden laatuun. Halusinkin nyt laadukkaat collegehousut paksua materiaalia, joka ei olisi heti aivan nukan peitossa tai löystyisi heti käytössä. Sen olen huomannut, ettei minun kannata lähteä merta edemmäs kalaan, usein kun Zalandolta löytyy ihan kaikkea ja mieluummin sovittelen vaatteita rauhassa kotona. Bongasin valikoimista nämä kollaasissa näkyvät Puman pöksyt sekä toisen mallin Adidakselta, jotka vaikuttavat hyviltä. Onko kenelläkään kokemusta kyseisten merkkejen collegeista? Onko kangas paksua ja laadukasta? Sen lisäksi muuten, että Zalandolla on kattava valikoima kaikkea, he myös onnistuvat aivan jatkuvasti lisäämään uusia tuotemerkkejä valikoimaan. Huomasin, että nyt mukaan oli otettu myös Banana Republic! Zalando ei suotta ole lempparini nettikauppojen saralla.

Postaus sisältää mainoslinkkejä.

6 kommenttia:

  1. Mä tykkään kans pukeutua naisellisesti, mutta nyt tilasin Zalandolta Gantin harmaat colleget, kun olivat puoleen hintaan. Innolla odotan niitä saapuvaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vau mikä löytö!! Uskon, että löytämäsi pöksyt ovat tosi ihanat ja kyllä collegetkin voi olla naiselliset tosiaan :)

      Poista
  2. Minulla on harmaat Pumat,ostettu viime talvena , ja erittäin laadukkaat.Tyytärellä Adidaksia ja Niken parit collegehousut ja nekin ovat olleet pääsääntöisesti todella laadukkaita,mutta yhdet Adidaksen mustat collegehousut taisivat ola maanantaikappaleet,sillä ne lörpsähtivät ensimmäisessä pesussa miltei käyttökelvottomiksi.
    Minusta muuten tuo sinun edellisen postauksen asu oli aivan mielettömän upea.Harmi jos se ei tuntunut siltä.
    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kerroit kokemuksia Kirsi!:) Katselinkin liikkeessä yhtiä Puman pöksyjä, muttei tietenkään ollut kokoja :/ Vielä en ole tilausta Zaandolle laittanut, mutta ehkä pakko tuota pikaa...
      Mukavaa viikonloppua! <3

      Poista
  3. Mä suosittelen Peakin verkkareita! Ihan parhaita! Kahet löytyy ja toiset varmaan jo neljä vuotta vanhat eikä oo menny mikskään. Nää vanhemmat on vähä löysemmät (isompi koko) ja uudemmat otin sitte koon pienemmän ja niillä vois ihan hyvin liikkua muuallakin kuin kotona. Tosi "tyylikkäät" jos niin voi sanoa :D mä suosittelen Peakia! :)
    Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) Tiedätkös ennen tätä kommettiasi kävinkin ystäväni kanssa sovittelemassa Peakin collareita, mutta 95 euron hinta vaan on mulle liikaa :/ Toisaalta kyllähän ne varmasti kestää niin kuin sanoit, mutten vaan raaski maksaa housuista niin paljoa tässä vaiheessa :/

      Mukavaa syksyä! :)

      Poista