tiistai 19. elokuuta 2014

Summer Basics









pusero & shortsit Zara - laukku Louis Vuitton - sandaalit Asos
aurinkolasit Ray-Ban - kello MK - rannekoru Massimo Dutti

Rakastan kesäpukeutumista! Monet inspiroituvat syysvaatetuksesta, itse ehdottomasti kesä. Olen sen verran laiska ja mukavuudenhaluinen pukeutuja, että kesä on tässäkin suhteessa parasta aikaa, voi heittää päälle vain yksinkertaisen topin ja shortsit, eikä asu muuta kaipaa. Olenkin turvautunut kuluneena kesänä usein tällaiseen comboon varsinkin töihin lähtiessä (tosin näin avonaisessa puserossa en töihin menisi), yksinkertaisilla vaatteilla ei vain voi mennä pieleen. Löysin päälläni olevan valkoisen topin muuten Tallinnan Zarasta jostain superalesta kympillä. Kyseistä olin ennenkin silmäillyt, mutta todella avonainen selkämys hieman mietitytti, nyt kuitenkin nappasin topin kahden muun alepaidan kanssa kohti kassaa, tosin olin jo muutamana kerran ennättänyt palauttaa topin omalle paikalleen.. onneksi kuitenkin lopulta ostin! Avonainen selkämys tuo simppeliin toppiin hieman mielenkiintoa ja toimii niin shortsejen kuin vaikka maksihameenkin kanssa.
 
 Kuvat kävimme nappaamassa asuinkaupunkini venesatamassa reilu viikko takaperin, kun oli vielä ihanan helteistä. Tällä hetkellä ulkona ei shortseilla tarkene, enkä todellakaan halua ajatella, että kesä olisi ohi. Toivon, että edes kerran tai kaksi vielä nyt loppukesän aikana saisimme lämpimän päivän ja shortsit saisi vielä pukea  - farkkuja ehtii taas käyttää koko pitkän talven! En varmaan koskaan kyllästy ihailemaan merta ja veneitä, jokin niissä vain viehättää. Onni on asua merikaupungissa. Täytyy ehdottomasti mennä ihailemaan veneitä uudemmankin kerran vielä kun ne vesillä ovat, myös lenkkireittini kulkee sataman kautta ja toisinaan saatan jäädä lenkin päätteeksi pitkäksikin aikaa veneitä katselemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti